Luonnonhoidon tuki on tarkoitettu metsä- ja suoelinympäristöjen hoitoon ja ennallistamiseen sekä metsätalouden vesiensuojelutöihin. Vuoden 2026 hankehaut ovat 6.5.-3.6. ja 14.10.-11.11.
Mihin tukea voidaan myöntää?
Hankehakumenettelyn tavoitteena on löytää luonnonhoitohankkeelle osaava toimija, joka ottaa kokonaisvastuun luonnonhoidon töiden tarkemmasta toimenpidesuunnittelusta ja niiden toteuttamisesta. Hankehaun kohteena ovat hankekokonaisuudet, joihin kuuluu useita toimenpiteitä.
1) monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöihin sekä metsä- ja suoelinympäristöjen ennallistamiseen
2) aikaisemmin toteutuneista metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estämiseen tai korjaamiseen, jos toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys vesien ja vesiluonnon hoidon kannalta eikä kustannuksia voida osoittaa tietylle aiheuttajalle
Elinympäristön kunnostustyötä voi olla esimerkiksi veden palautus vanhaan purouomaan tai lähteen ennallistaminen. Vesiensuojelutoimina voidaan esimerkiksi perustaa kosteikko yhden tai useamman maanomistajan kiinteistölle, tai laatia ja toteuttaa laajempi valuma-aluekohtainen vesiensuojelusuunnitelma, johon kuuluu useita eri vesiensuojelurakenteita kuten putkipatoja, laskeutusaltaita ja pohjapatosarjoja.
Tuki kattaa kaikki luonnonhoitotöistä tulevat suunnittelu-, työ- ja tarvikekustannukset sekä erilaiset lupamaksut.
Kuka voi hakea?
1) Tuki voidaan myöntää Metsäkeskuksen järjestämän hankehaun perusteella.
2) Tuki voidaan myöntää myös ilman hankehakua yksityisten maanomistajien yhteishankkeeseen tai yksittäisen yksityisen maanomistajan toteuttamaan luonnonhoitotyöhön.
Tuen hakijana on yksityinen maanomistaja ja tuki voidaan myöntää yksityiselle maanomistajalle. Tukea ei kuitenkaan myönnetä maanomistajan omaan työhön.
Myönnettävän rahoituksen osuus hankkeesta
Tukena voidaan korvata kokonaan hankkeen hyväksyttävät kohtuulliset kustannukset. Kustannukset voivat sisältää suunnittelu-, työ- ja tarvikekustannuksia.
Hankkeen työt voidaan aloittaa, kun Metsäkeskus on tehnyt rahoituspäätöksen eli hyväksynyt rahoitushakemuksen ja toteuttamissuunnitelman. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutusilmoitusten perusteella. Maksettu tuki perustuu todellisiin kustannuksiin.
Hakuaika
Jatkuvaluonteinen haku keväisin ja syksyisin.
Suomen metsäkeskuksella on määräaikaisia hankehakuja. Seuraa Metsäkeskuksen tiedotteita ja verkkosivuja.
Vuoden 2026 hankehaut ovat 6.5.-3.6. ja 14.10.-11.11.
Hakemukset liitteineen lähetetään turvasähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@metsakeskus.fi. Lue ohjeet turvasähköpostin lähettämiseen metsakeskus.fi-sivuilta.
Tarkemmat tiedot tukiehdoista
Lisätietoa Metsäkeskuksen (Metka) luonnonhoidon tuen hakemisesta: https://www.metsakeskus.fi/fi/metsatalouden-tuet/metka-tuet/tietoa-luonnonhoidon-tuesta/luonnonhoidon-tuen-hankehaku-toimijoille
Asiasanat: elinympäristö. luonnonhoito, metka, kosteikko, metsä, monimuotoisuus, suo, vesiensuojelu, ennallistaminen, metsäojitukset, vesistöt