Kaupunkivesien hallinnan ja haitallisten aineiden vähentämisen hankkeille on haettavissa avustusta 1.4.-19.6.2025 välisenä aikana Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Avustusta hankkeiden toteuttamiseen on varattu noin 1,5 miljoonaa euroa. Haku on osa ympäristöministeriön Ahti-ohjelmaa.
Rahoituksen tarkoitus
Ympäristöministeriön Ahti-ohjelman ”Haitta-aineet hallintaan” -teema jatkaa vesiensuojelun tehostamisohjelman Kaupunkivesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen -teemaa, jonka puitteissa on järjestetty kuusi avustushakua painopisteinään viemäröidyt yhdyskuntajätevedet, hulevedet ja viemäriylivuodot sekä nämä painopisteet yhdistävänä tekijänä taajamien ja rakennetun ympäristön vesienhallinta ja -suojelu alueiden käytön, kaavoituksen ja rakentamisen sekä kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien avulla.
Haitta-aineet hallintaan -teemassa avataan kolme hakukokonaisuutta, jotka ovat:
1. Hule- ja vuotovesien aiheuttamat kustannusvaikutukset
2. Rakennetuilta alueilta pohjavesiin kulkeutuvien haitallisten aineiden tunnistaminen ja riskinarviointi
3. Jätevesien mikroepäpuhtauksien poiston soveltuminen PFAS-yhdisteiden poistoon ja vaikutukset mikrobilääkeresistenssiinTarkempia tietoja haun sisällöstä löydätliitteen hakumenettelyohjeesta.
Kuka voi hakea?
Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilölle.
Avustettavan hankkeen toteuttajana voi olla myös konsortio, mutta siinä tapauksessa valtionavustusviranomainen myöntää avustusta vain päähakijalle, joka vastaa hankkeesta kaikkien konsortion osapuolten puolesta. Kaikkien konsortion osapuolten on kuitenkin oltava edellisen kappaleen mukaisesti hakijoiksi soveltuvia. Ei kuitenkaan ole estettä sille, että hankkeen toteuttajat ostavat ostopalveluna palveluja valtion virastoilta tai laitoksilta.
Hankkeiden arviointi
Avustettavien hankkeiden tulee olla laadukkaita ja toteuttamiskelpoisia. Hankkeiden vaikuttavuutta arvioidaan erityisesti alla olevien kriteerien perusteella.
− Vaikuttavuus vesien laadun paranemiseen
− Haitallisten aineiden poistumisen potentiaali ja sen vaikutus vesiympäristön tilaan
− Ratkaisujen tai sovellusten hyödynnettävyys, monistettavuus ja laajennettavuus
− Kumppanuudet eri toimijoiden kesken
− Hankkeen tulosten viestintä
Etelä-Savon ELY-keskus arvioi hakumenettelyssä saapuneet hakemukset yhteistyössä muiden asianomaisten ELY-keskusten kanssa. Mikäli hankkeet eivät ole riittävän laadukkaita, Etelä-Savon ELY-keskuksella on oikeus olla hyväksymättä mitään hankkeita.
Myönnettävän rahoituksen osuus hankkeesta
Avustukset kohdennetaan erityisesti hankkeisiin, joiden vaikuttavuus on todennettavissa luotettavalla monitoroinnilla ja/tai arvioinnilla. Avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan sekä arviointiin hankkeiden odotetusta vaikuttavuudesta vesien hyvän tilan tavoitteeseen pääsemiseksi sekä kustannustehokkuudesta.
Avustuksen määrä on harkinnanvarainen. Avustuksen määrä voi olla enintään 80 % yleishyödyllisissä hankkeissa ja enintään 50 % yksittäisiä yrityksiä hyödyttävissä hankkeissa, ellei EU:n valtiontukisääntelystä muuta johdu. Hakijalta edellytetään aina omarahoitusta.
Hakumenettelyn toteuttamiseen ja avustusten myöntämiseen sekä hallinnointiin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001) ja kaupunkien vesien hallintaa ja niiden haitallisten aineiden vähentämistä koskeviin hankkeisiin vuosina 2020–2025 myönnettävästä valtionavustuksesta annettua valtioneuvoston asetusta (669/2020). Avustukset myönnetään valtionavustuslain 5 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaisina erityisavustuksina kaupunkien vesien hallintaa ja niiden haitallisten aineiden vähentämistä koskeviin kokeilu-, käynnistämis-, tutkimus- tai kehittämishankkeisiin taikka muihin tarkoitukseltaan rajattuihin hankkeisiin.
Avustusta ei myönnetä yritysten tavanomaisiin tuotannollisiin investointeihin eikä välittömästi vientiä edistäviin toimiin. Jos avustusta käytetään hankintoihin, on noudatettava tuen saajaa velvoittavaa lakia hankkeessa tehtävissä hankinnoissa (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) tai lakia vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1398/2016)).
Avustuksiin käytettävä määräraha on käytettävissä vuoden 2027 loppuun saakka. Hankkeiden avustettavien toimenpiteiden toteutuksen tulee päättyä viimeistään 15.6.2027.
Hakuaika
1.4.-19.6.2025. Hakemukset on jätettävä viimeistään haun päättymispäivänä kirjallisesti klo 16.15 mennessä Etelä-Savon ELY-keskukseen. Hakemusten jättöajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta käsittelyyn.
Hae rahoitusta
Lisätietoa ja rahoituksen haku: Avustus kaupunkien vesien hallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen (hallintasuunnitelmat) (ELY-keskus)